Pomeranian

on koirarotu, joka tunnettiin ennen myös nimellä kääpiöpystykorva (saks. Zwergspitz). Nimi pomeranian tarkoitaa pommerilaista. Se on yksi viidestä saksanpystykorvarodusta. Saksanpystykorvat ovat kehittyneet kivikautisesta "suokoirasta" (Canis familiaris palustris Rüthimeyer) ja myöhemmin esiintyneestä "paaluasutuspystykorvasta". Nämä saksalaiset rodut kuuluvat FCI-luokituksessa ryhmään 5, pystykorvat ja alkukantaiset tyypit.

Alkuperä

Keski-Eurooppalaisista ikivanhoista pystykorvatyypeistä polveutuvia pieniä pystykorvia vietiin 800-luvulla Englantiin, missä näistä jalostettiin kääpiömuoto pomeranian. Alun perin rotu on saksalainen, mutta englantilaiset ovat jalostaneet sitä, minkä vuoksi Englantia sittemmin on pidetty rodun kotimaana.

Rodun suosiota lisäsi Englannissa kuningatar Victoria kasvattamalla rotua. Victoria aloitti kasvatustyönsä v. 1891 kennelnimellä Windsor ja samana vuonna rodulle perustettiin rotukerho. Edelleen voimassa oleva rotumääritelmä astui voimaan tuona kyseisenä vuonna.

Ensimmäiset pommit tulivat Suomeen jo vuosisadan vaihteessa v. 1920 ja on kaikista saksanpystykorvamuunnoksista suosituin. Varsinainen rodun kasvatus alkoi Englannista, Venäjältä ja Ruotsista tuoduilla koirilla.

Saksassa rotua käytettiin vahtikoirina, jotka ilmoittivat vieraista kulkijoista. 1800-luvulla nämä pienet kääpiöpystykorvat olivat myös Euroopan hovien suosikkeja.

LÄHDE: WikipediA

 



   

 

Tulosta tämä sivu Powered by SiteSystem version 1.63 Netello.com